"Isi hei, jos mä saan koiran, niin mä lupaan olla aina kiltti!"

Olen haaveillut omasta koirasta niin kauan kuin muistan. Viisivuotiaana se alkoi, kun naapurintytön kanssa selailtiin koirakirjoja ja suunniteltiin: sitten kun me kasvetaan isoiksi, niin meillä on ainakin kymmenen koiraa molemmilla! Koirakirjan sivuilta ihastuin pieneen, tulenpunaiseen ja suurikorvaiseen, töpöhäntäiseen koiraan, jossa ainoa miinuspuoli oli se, etten ollut ihan varma lausuttiinko cockerspanieli s:llä vai k:lla. No, aika pianhan se selvisi että k:lla.

Vuosien saatossa haaveilin myös cavalierista, basenjista, dobermannista, mopsista, tanskandogista, chihuahusta, colliesta, dalmatialaisesta sekä setteristä - yhteistähän näillä roduilla ei ole kuin se, että ne kaikki löytyvät koirakirjasta! Loppujen lopuksi se ihka ensimmäinen oma koira ei ollut mikään näistä, vaan elämääni tupsahti puolivuotias villakoiraherra, joka ainakin hetkellisesti toi helpotusta koirakuumeiluuni. Pieni punaiseni täyttää marraskuussa kymmenen vuotta, ja on opettanut minua suunnattomasti. Tällä hetkellä Toni viettää eläkepäiviä vanhempieni silmäteränä Tampereella.

Opintoni lähenevät tältä osin loppuaan, ja kaksi vuotta kuumeiltuani sitä jo ehkä kehtaa alkaa oikeasti suunnitella toista koiraa, vaikka pennun aika olisikin aikaisintaan ensi syksynä. Tällä hetkellä ajankohtaisia ovat ne tulevan koiranomistajan peruskysymykset: mikä rotu, uros vai narttu, pentu vai aikuinen, koti- vai harrastukoira? Niitä pohtimallahan tämä sunnuntaikin taas saadaan kulutettua.